Pysähdy hetkeksi oman työn äärelle
- 22.4.
- 2 min käytetty lukemiseen
Viestinnän asiantuntijana olen ollut mukana rakentamassa Kuntoutuspäiviä vuodesta 2017 lähtien. Tänä vuonna tapahtumassa on mukana myös TEKO-hankkeen oma työryhmä. Tässä blogissa kerron, miksi Kuntoutuspäivät tuntuvat minusta joka vuosi merkityksellisiltä.
Hetkiä kameran takaa
Seison usein kameran takana ja tallennan hetkiä, kuten lavakeskusteluja ja puheenvuoroja. Silti huomioni kiinnittyy usein toisaalle, kuten katseisiin, nyökkäyksiin ja keskusteluihin, jotka jatkuvat käytävillä tai työryhmissä. Juuri siellä syntyvät ideat, joita ei välttämättä näe ohjelmarungosta, mutta voivat muuttaa tekemisen suuntaa.
Kuntoutuspäivät on minulle ennen kaikkea tätä. Tapahtuma ei ole vain sisältöjä, vaan tilaa kohtaamisille, joissa oivallukset syntyvät nopeasti ja yhteinen tahtotila vahvistuu.

Yhteistyö ei ole vain lisä – se on edellytys kehitykselle
Kuntoutuspäivien keskusteluissa toistuu vuosittain sama viesti eri näkökulmista: vaikeasti työllistyvien asemaa ei paranneta yksittäisillä teoilla tai yhden organisaation ratkaisuilla. Siksi tarvitaan verkostoitumista, jolloin tieto, kokemus ja vastuu jaetaan. Kun työllistäjät sekä työllisyyden, kuntoutuksen ja sosiaalipalvelujen toimijat keskustelevat yhdessä, syntyy realistisempi kokonaiskuva.
Juuri tässä TEKO-verkoston voima näkyy. Se kokoaa eri toimijat samaan keskusteluun ja pakottaa katsomaan kokonaisuutta, ei vain omaa tonttia.
TEKO-työryhmä tekee yhteistyöstä totta
Kuntoutuspäivillä mukana oleva TEKO-työryhmämme Yhteiskehittäminen työllistämisen edistämisen ekosysteemissä konkretisoi tätä yhteistyötä. Keskusteluissa ei jäädä yleiselle tasolle, vaan puhutaan käytännöistä: mikä toimii, mikä hidastaa etenemistä ja mitä pitäisi tehdä toisin.
On myös hyvä muistaa, että TEKO-hankkeen idea sai alkunsa juuri Kuntoutuspäivillä vuonna 2023. Se kertoo jotain olennaista näiden kohtaamisten merkityksestä: kun oikeat ihmiset kohtaavat oikeaan aikaan, syntyy aloitteita, joilla on jatkoa.
Pieni epäröinti voi käynnistää tärkeimmän keskustelun
Viestinnän asiantuntijana huomaan hetkiä, joita ohjelmaan ei ole käsikirjoitettu. Sen, kun joku epäröi hetken ennen kuin sanoo mielipiteensä, ja juuri se avaa keskustelun, jota kaikki ovat odottaneet. Tämä ei ole itsestäänselvää. Joskus yhteistyö voi jäädä helposti muodolliseksi: vaihdetaan kuulumiset, mutta ei uskalleta haastaa tai tarkentaa.
Näissä tilanteissa näen myös, kuinka tärkeää on, että joku rohkeasti sanoittaa ongelman, toinen täydentää, kolmas ehdottaa ratkaisua. Kun tämä toteutuu, syntyy enemmän kuin projekteja. Syntyy yhteinen suunta tekemiselle. Ja juuri se on ratkaisevaa, jos halutaan parantaa vaikeasti työllistyvien asemaa oikeasti, ei vain kehittää palveluita paperilla.
TEKO-verkoston ydin on tässä: oppia yhdessä ja rakentaa ratkaisuja, jotka toimivat käytännössä, eivät vain suunnitelmissa.
Tule mukaan Kuntoutuspäiville
Kuntoutuspäivät järjestetään seuraavan kerran 4.6.2026. Ne tarjoavat jälleen tilan pysähtyä, kohdata ja rakentaa uutta yhdessä. Erityisesti TEKO-hankkeen työryhmä Yhteiskehittäminen työllistämisen edistämisen ekosysteemissä tuo yhteen eri toimijat työskentelemään konkreettisten kysymysten äärelle.
Tule mukaan keskusteluun. Usein jo yksi kohtaaminen voi käynnistää jotain, joka kantaa pitkälle tapahtuman jälkeenkin!
Tutustu Kuntoutuspäivien ohjelmaan ja varaa paikkasi osoitteessa www.kuntoutuspaivat.fi
Voit myös piipahtaa vuoden 2025 Kuntoutuspäivien tunnelmiin alta. Video on allekirjoittaneen käsialaa.
Maiju Nieminen
Viestinnän asiantuntija
Kuntoutussäätiö

Työllistämisen edistämisen ekosysteemi (TEKO) -hanke kehittää sujuvampia työllistymispolkuja vaikeasti työllistyville. Ekosysteemin avulla edistämme alueellista yhteistyötä ympäri Suomea ja luomme pysyviä muutoksia, jotka vastaavat nykypäivän työelämän tarpeisiin.
TEKO-ekosysteemi vahvistaa organisaatioiden yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja kehittää uusia toimintamalleja, jotka tukevat sekä ihmisten työkykyä että työnantajien valmiuksia ketterämpään työllistämiseen. Tarjoamme ilmaisia koulutuksia, tapahtumia, mahdollisuuksia yhteiskehittämiseen sekä tietoa rahoitusmahdollisuuksista Liittyminen ekosysteemiin on ilmaista.
TEKO-ekosysteemin toimintaa koordinoi TEKO-hanke. Hanke on käynnissä viidellä hyvinvointialueella eri puolella Suomea.
Yhteistyössä: Kuntoutussäätiö, Kukunori, Lapin ammattikorkeakoulu ja Valo-Valmennusyhdistys ry
Hankkeen kesto: 1.11.2024–31.10.2027
Hanketta toteutetaan Euroopan unionin osarahoituksella (ESR+).



