Kaikki julkaisut

Minua vaivaa järjestöleikkauksista käytävässä keskustelussa se, miten vähän puhumme työstä. Ja siitä mikä katoaa työnä ja toimeentulona järjestöleikkausten myötä. Järjestössä maksettu palkka on pääomaa arjen pyörittämiseen. Sillä ostetaan ruokaa, maksetaan vuokraa ja kasvatetaan lapsia. Työntekijä maksaa veroja ja tekee työtä, jota joku tarvitsee. Kun järjestötyöntekijän työ loppuu, työntekijän työllisyys heikkenee aivan samalla tavalla kuin yksityisellä ja julkisella alalla.

Elämme isossa murroksessa, ihmiskunnan historian taitekohdassa monella mittapuulla katsottuna. Kun puhumme historiasta tai tulevaisuudesta, puhumme ajasta. Sitä on myös nykyisyys. Mutta olisiko muitakin tapoja ajatella aikaa ja muutosta? Muuttaisiko se myös tapaa ajatella työkykyä ja nähdä paremmin mahdollisuuksia?

Suomessa keskustellaan jatkuvasti työvoimapulasta ja tarpeesta saada kaikki työkykyiset mukaan työelämään. Samalla suuri joukko motivoituneita, osaavia ja sitoutuneita nuoria jää edelleen työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Työllä on työikäisen ihmisen elämässä monta merkitystä. Työ tuo toimeentuloa, mutta myös mielekästä tekemistä, mahdollisuuden käyttää osaamista ja kokemuksen kuulumisesta yhteisöön. Työ voi vahvistaa osallisuutta, hyvinvointia ja uskoa omiin mahdollisuuksiin.

Yhteiskehittäminen on siirtynyt yksittäisten hankkeiden ja projektien maailmasta kohti pysyvämpää tapaa ratkaista monimutkaisia yhteiskunnallisia haasteita. Kyse ei ole enää vain menetelmästä, vaan muutoksesta siinä, miten ymmärrämme kehittämisen: siilojen sijaan tarvitaan avoimuutta, yhteistä tilannekuvaa ja jatkuvaa oppimista.