Yhteiskehittämisen seuraava suunta kulkee kohti systeemistä muutosta - Case: Innokylän Innovaatiofoorumi
Yhteiskehittäminen on siirtynyt yksittäisten hankkeiden ja projektien maailmasta kohti pysyvämpää tapaa ratkaista monimutkaisia yhteiskunnallisia haasteita. Kyse ei ole enää vain menetelmästä, vaan muutoksesta siinä, miten ymmärrämme kehittämisen: siilojen sijaan tarvitaan avoimuutta, yhteistä tilannekuvaa ja jatkuvaa oppimista.
Yhteiskehittäminen rakentaa yhteistä ymmärrystä
Yhteiskehittämisen ytimessä on moninäkökulmaisuus. Kehittäminen ei voi nojata vain yhden organisaation, ammattiryhmän tai hallinnonalan näkemykseen. Mukaan tarvitaan kaikkia: palvelujen käyttäjiä, ammattilaisia, järjestöjä, yrityksiä ja rahoittajia. Kun näkökulmat törmäävät, syntyy usein jotain, mitä kukaan ei olisi yksin osannut suunnitella.
Tässä kokonaisuudessa digitaaliset alustat ja erityisesti uusi Innokylä muuttavat pelin sääntöjä. Ne eivät ole enää vain “dokumentointipaikkoja”, vaan yhteiskehittämisen infrastruktuuria: tiloja, joissa ideat, kokeilut, oppiminen ja vaikuttavuustieto elävät samassa kokonaisuudessa. Uusi Innokylä tukee entistä vahvemmin myös vaikuttavien toimintamallien tunnistamista, arviointia ja käyttöönottoa. Tällöin hyväksi havaittu ei jää paikalliseksi kokeiluksi, vaan sillä on mahdollisuus levitä ja juurtua.
Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi nuorten mielenterveyspalvelujen kehittämisessä, jossa käyttäjät, ammattilaiset ja muut toimijat rakentavat ratkaisuja yhdessä ja dokumentoivat kehittämisprosessista nousevaa tietoa ja ratkaisuja avoimesti. Näin syntyy yhteinen tietopohja, ei vain yksittäisiä raportteja.
Vaikuttavuuden todentaminen ei ole enää kehittämisen sivutuote, vaan sen ydin. Kehittämisen arvoa ei mitata sillä, kuinka monta ideaa syntyy, vaan sillä, muuttuuko mikään oikeasti. Mitä paremmin ymmärretään, mikä toimii, kenelle ja missä olosuhteissa, sitä todennäköisemmin ratkaisut myös juurtuvat arkeen. Innokylä tukee tätä tekemällä kehittämisen tiedon näkyväksi ja jaettavaksi koko prosessin ajan.
Yhteiskehittäminen vaatii myös kulttuurin muutosta
Samaan aikaan tämä edellyttää kulttuurista muutosta. Yhteiskehittäminen vaatii avoimuutta, keskeneräisyyden sietämistä, kykyä oppia muiden kanssa ja halua katsoa omaa toimintaa kriittisesti. Se vaatii siirtymää yksin tekemisestä ja omien siilojen optimoinnista kohti jaettua oppimista.
Myös rahoitus on tässä murroksessa keskeinen ja usein väärinymmärretty tekijä. Perinteisesti rahoitus tulee mukaan vasta lopuksi, kun suunnitelma on jo pitkälle lukittu. Silloin se ohjaa helposti kehittämistä enemmän kuin tukee sitä. Yhteiskehittämisen näkökulmasta tämä logiikka on käännettävä ympäri: rahoittajat mukaan alusta asti.
Kun rahoittajat ovat mukana varhaisessa vaiheessa, syntyy realistisempi ja aikaisempaa jaetumpi ymmärrys tavoitteista, mahdollisuuksista ja reunaehdoista. Rahoitus ei ole vain kilpailtava niukkuus, vaan osa yhteistä kehittämisprosessia. Parhaimmillaan se ei rajoita tekemistä, vaan avaa keskustelun siitä, mikä on aidosti vaikuttavaa ja mitä kannattaa ylipäätään rahoittaa. Tämä muuttaa asetelman: rahoittaja ei ole portinvartija, vaan yksi kehittämisen kumppaneista.
Laajemmassa kuvassa yhteiskehittäminen on siirtymässä kohti systeemistä muutosta. Yksittäisten palveluiden kehittämisen sijaan ratkaistaan yhä useammin ilmiöitä, jotka ylittävät organisaatioiden ja sektorien rajat. Digitaaliset alustat, data ja jopa tekoäly muuttavat tapaa, jolla tätä työtä tehdään. Kuljemme yhä enemmän kohti jatkuvia, avoimia ja verkostomaisia kehittämisen ekosysteemejä.
Yhteiskehittäminen on siirtymässä kohti systeemistä muutosta: yksittäisten palveluiden sijaan ratkaistaan yhä useammin ilmiöitä, jotka ylittävät organisaatioiden ja sektorien rajat.
Innokylän Innovaatiofoorumi tulevaisuuden ilmiöiden äärellä
Tämä systeemitason muutokseen suuntautuva yhteiskehittäminen konkretisoitui Innokylän Innovaatiofoorumissa syyskuussa toteutetussa ennakointidialogissa. Innovaatiofoorumi toimii kohtaamispaikkana, jossa eri toimijat voivat kokoontua yhteisten tulevaisuuskuvien äärelle, jakaa havaintojaan ja rakentaa yhteistä ymmärrystä siitä, mihin palvelujärjestelmän nykyiset kehittämisen suunnat ohjaavat. Ennakointidialogin tavoitteena oli tehdä tämä yhteinen tarkastelu näkyväksi: osallistujat tunnistavat yhdessä heikkoja signaaleja, peilaavat niitä arviointitietoon ja kehittämisen kärkiin sekä jäsentävät, millaisia mahdollisuuksia, jännitteitä ja sokeita pisteitä tulevaisuuden palvelujärjestelmään liittyy.
Ennakointidialogi teki näkyväksi, kuinka erilaisilta vaikuttavien ilmiöiden taustalta löytyi yllättävän samankaltaisia kysymyksiä. Nuorten eristäytyminen, digitaalisen asioinnin esteet, läheishoivaajien kuormitus sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen yhteensovittamisen haasteet palautuivat kaikki kysymykseen siitä, kuinka hyvin palvelujärjestelmä tunnistaa muuttuvat ja kasautuvat tuen tarpeet riittävän varhain. Yhteinen keskustelu paljasti myös, että tulevaisuuden haasteet eivät välttämättä synny kokonaan uusista ilmiöistä: tämän päivän pienet katveet, esteet ja yhteensovittamisen ongelmat voivat kasvaa merkittäviksi, jos niitä ei tunnisteta ajoissa.
Samalla ennakointidialogi toimi kokeiluna siitä, millaista yhteistä tulkintaa ja uusia oivalluksia kansallinen keskustelu näiden teemojen äärellä voisi tuottaa. Kun foorumissa tehdään näkyväksi, millaisia tulevaisuuskuvia eri toimijat pitävät todennäköisinä, toivottavina tai huolestuttavina, voidaan tunnistaa, millaisia valintoja palvelujärjestelmän kehittämisessä kannattaa tehdä jo nyt. Näin ennakointidialogi toteuttaa käytännössä edellä kuvattua verkostomaista yhteiskehittämistä: se tuo ihmiset yhteisen kysymyksen äärelle, yhdistää erilaisia näkökulmia ja vahvistaa jaettua ennakointi- ja innovaatiokyvykkyyttä. Tulevaisuutta ei siis vain ennakoida sivusta, vaan sitä hahmotellaan ja tehdään yhdessä.
Tulevaisuus tehdään yhdessä
Suurin haaste ei kuitenkaan ole tekninen, vaan inhimillinen: hyviä kokeiluja syntyy paljon, mutta niiden skaalaaminen ja juurtuminen ontuu. Siksi keskeinen kysymys ei ole enää “mitä kokeillaan seuraavaksi”, vaan “miten toimivaksi todettu saadaan oikeasti käyttöön laajasti”.
Lopulta yhteiskehittämisen tulevaisuus ei ratkea menetelmissä tai alustoissa, vaan kulttuurissa. Se vaatii uskallusta jakaa valtaa, avata prosesseja ja hyväksyä, että vaikuttavin ratkaisu syntyy harvoin yksin ja vielä harvemmin suljetuissa huoneissa.
Olemmehan valmiita tähän tulevaisuuteen?
Merja Ikäheimo ja Hanne Savolainen
THL, Innokylä ja Yhteiskunnallisten innovaatioiden osaamiskeskus
Tervetuloa Innovaatiofoorumiin: INNOVAATIOFOORUMI | Innokylä
Seuraavan kerran tapaamme Yhteiskunnallisten innovaatioiden päivässä, jonne olette kaikki lämpimästi tervetulleita: https://www.innokyla.fi/fi/ajankohtaista/yhteiskunnallisten-innovaatioiden-paiva-5112026
Tutustu uudistuneeseen Innokylään: www.innokyla.fi
Julkaistu 24.9.2026
Työllistämisen edistämisen ekosysteemi (TEKO) -hanke kehittää sujuvampia työllistymispolkuja vaikeasti työllistyville. Ekosysteemin avulla edistämme alueellista yhteistyötä ympäri Suomea ja luomme pysyviä muutoksia, jotka vastaavat nykypäivän työelämän tarpeisiin.
TEKO-ekosysteemi vahvistaa organisaatioiden yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja kehittää uusia toimintamalleja, jotka tukevat sekä ihmisten työkykyä että työnantajien valmiuksia ketterämpään työllistämiseen. Tarjoamme ilmaisia koulutuksia, tapahtumia, mahdollisuuksia yhteiskehittämiseen sekä tietoa rahoitusmahdollisuuksista Liittyminen ekosysteemiin on ilmaista.
TEKO-ekosysteemin toimintaa koordinoi TEKO-hanke. Hanke on käynnissä viidellä hyvinvointialueella eri puolella Suomea.
Yhteistyössä: Kuntoutussäätiö, Kukunori, Lapin ammattikorkeakoulu ja Valo-Valmennusyhdistys ry
Hankkeen kesto: 1.11.2024–31.10.2027
Hanketta toteutetaan Euroopan unionin osarahoituksella (ESR+).
